Xbox One X

Edellisestä postauksesta on kulunut niin pitkä aika, että konsolisukupolvi on kerennyt vaihtua puoleentoista kertaan. Playstation 3:n ja Xbox360:n tilalle tulivat ensin Playstation 4 ja Xbox One, jotka päivittyivät vielä faceliftin tapaisessa elinkaaren puolivälin päivityksessä, jota näkee paljon automaailmassa. Nykyiset tarjolla olevat huippuversiot näistä ovat Playstation 4 Pro ja Xbox One X. Kasvojenkohotuksen merkittävin lisä on siirtyminen 4K-tekniikkaan. Playstation 4 Pro on varustettu kahdella näytönohjaimella, jolla on saatu lisää vääntöä graafiseen suorituskykyyn. Xbox One X on käynyt läpi suuremman muutoksen, jossa kaikki on rakennettu uudestaan parempaa suorituskykyä silmälläpitäen.

Muutos siirryttäessä Xbox One:sta One X:ään ei välttämättä ole kaikilla mittareilla mitenkään mullistava. Molemmat konsolit pyörittävät samoja pelejä ja käyttävät samoja lisälaitteita, kuten ohjaimia. Xbox One X:n mukava tuleva ohjain on kuitenkin käynyt läpi pienen päivityksen ja omasta mielestäni istuu nyt paremmin näppiin, kun kulmia on hieman pyöristetty. Myös kuulokeliitännän tuominen ohjaimeen oli tervetullut lisä. Playstation 4:n ohjaimessa kuulokeliitäntä on ollut jo pidempään, mikä on helpottanut yöllisiä pelisessioita. Myös itse konsoli on pienentynyt merkittävästi ja edellisen mallin hankalasti sijoitettava virtajohdon muuntaja on poistunut kokonaan, mikä helpottaa konsolin sijoittamista huomattavasti. Yksi pieni, mutta mukava lisä on virtanapin muuttaminen oikeaksi napiksi hipaisukytkimen sijaan. Olen varmasti ainoa käyttäjä, joka edes kiinnittää huomiota tähän yksityiskohtaan.

Kuten aiemmin mainitsin, Xbox One X:lle ei tulla julkaisemaan omia pelejä, mutta pelinkehittäjät voivat optimoida pelinsä hyödyntämään uuden konsolin lisätehoja. Julkaisijat voivat myös päivittää pelejään ladattavilla patcheilla pyörimään 4K-grafiikoilla. One X kykenee pyörittämään pelejä natiivisti 4K-resoluutiolla ja 60fps-ruudunpäivitysnopeudella. Esimerkiksi Forza Motorsport 7 näyttää todella paljon paremmalta One X:llä. Autoihin on tuotu lisää yksityiskohtia ja maisemat näyttävät niin hyviltä, että niiden katseleminen häiritsee jo itse ajamista. Myös HDR tekee pelaamisesta miellyttävämpää, kun esimerkiksi yöllä ajettavissa kisoissa tummat sävyt toistuvat laajemmalla skaalalla, jolloin edessä olevasta maisemasta erottaa radan ja suunnan, johon pitää mennä. Ilman HDR:ää itselläni oli välillä vaikeuksia hahmottaa rataa ja ajaminen onnistui vain arvausten perusteella tai ajamalla jonkun perässä, mikä tietysti haittasi pärjäämistä kisoissa.

Konsolia vaihtaessa suurinta päänvaivaa tuotti kuva-asetusten säätäminen. Xbox tarjoaa värien määrittämiseen oman apurinsa, mutta se toimii vain perinteisen väriskaalan kanssa. Tämän työkalun kanssa säädetty kuva ei vaikuta HDR-sisällön toistamisessa käytettäviin asetuksiin. Pitkän tuloksettoman yrittämisen jälkeen päädyin etsimään internetistä ohjeita kuvan säätämiseen ja sain asetukset jonkinlaiseen ruotuun niiden avulla. Siltikin vaaleat sävyt toistuivat liian voimakkaasti ja koko kuva näytti ylivalottuneelta valokuvalta. Ohjeiden mukaan asetusten säätämisen jälkeen jouduin vielä palaamaan hienosäätämään asetuksia pelatessa pari kertaa, mutta lopputulos näyttää oikeasti hyvältä ja vaivannäkö kannatti.

Se, kannattaako konsolia päivittää uudempaan malliin, jos taloudesta löytyy jo edeltävä Xbox One-malli, riippuu paljon mieltymyksistä. Jos käytössä on 4K-televisio ja haluaa saada parhaan mahdollisen pelikokemuksen, kannattaa päivittäminen ehdottomasti. Mukaan saa myös UHD Blu Ray-soittimen, jonka tosin saa myös edullisemman S-mallin mukana. One X saa pelit näyttämään paremmalta myös 1080p-television kanssa, mutta toisaalta myös One S tarjoaa alkuperäistä mallia jossain määrin paremman suorituskyvyn.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Red Dead Redemption

SBK X

Fallout 3