Forza Motorsport 7

Forza-pelisarjan päähaara, Forza Motorsport on kerennyt jo seitsemänteen osaansa. Aikoinaan ensimmäiselle Xboxille julkaistu peli kilpaili pääasiassa Gran Turismo-pelisarjan kanssa. Nykyään ajosimulaattoreita on markkinoilla enemmän, joten Forza Motorsportissa on alettu keskittymään enemmän ajamisen hauskuuteen ja pelin viihdyttävyyteen. Ajomallinnusta on viety lähemmäs sarjan sivuhaaran, Forza Horizonin kaahailupainotteista tuntumaa. 

Microsoftin Turn 10 Studios lyö pöytään kovan setin. Forza Motorsport 7 on suunniteltu repimään kaikki irti uuden Xbox One X-konsolin suorituskyvystä. Peli on tehty uutta konsolia silmälläpitäen varta vasten 4K-resoluutiolla ja 60fps-ruudunpäivitysnopeudella. Graafisesti peli onkin todella näyttävä. Vanhalla Xbox Onella pelattaessa yökisat aiheuttivat päänvaivaa, kun rataa ei nähnyt kunnolla, mutta One X:llä pelattaessa tilanne helpottuu HDR-väriskaalan myötä. Myös autoihin on tullut lisää yksityiskohtia, kuten takaikkunanlämmitinten juovat, joita ei aiemmin ollut näkyvissä. Vaikka kyseessä on todella haviävän pieni yksityiskohta, jota kaikki eivät välttämättä edes huomaa, tuo se oman mukavan lisänsä peliin.

Forza Motorsport 7 ei yritäkään olla ryppyotsainen simulaattori, mikä paistaa läpi joissain kohdissa häiritsevästi. Esimerkiksi ratojen seinät on tehty jostain käsittämättömästä magneettisesta aineesta, joka lähes pysäyttää auton välittömästi. Seinästä ei meinaa päästä irti ohjaamalla, koska auto tarraa siihen kiinni. Vaikka tämä on erittäin häisitsevää ja ärsyttävää, ymmärrän kyllä, miksi näin on tehty. Tällä saadaan estettyä se, että mutkiin ajetaan jarruttamatta ja annetaan seinän muuttaa auton suunta. Varsinkin ovaaliradoilla oli aiemmin mahdollista jopa voittaa kisa koskemalla vain yhteen nappiin koko kisan aikana.

Kisoista saa rahapalkintojen lisäksi kokemuspisteitä. Kokemuspisteiden ansaitseminen avaa uusia sarjoja, joissa on lisää erilaisia kisoja. Jokaisessa sarjassa on kevennyksenä myös muutama haastekisa, joissa kaadetaan keiloja autoilla tai ajetaan oikean kilpakuljettajan suoritusta vastaan. Autot pisteytetään suorituskyvyn mukaan ja kisoissa on rajoitukset, joilla asetelmat pyritään pitämään tasaväkisinä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että autoja ei enää voi rakennella ja virittää, koska pienikin lisä suorituskykyyn aiheuttaa rajojen ylityksen. Tämä vie osan pelin hauskuudesta, koska itse olen aina tykännyt viritellä autoja ja yhtä autoa on voinut käyttää useammassa sarjassa lisäämällä suorituskykyä kilpailujen vaativuuden noustessa. Aikaisemmissa osissa kisoista saatavaa rahapalkintoa pystyi kasvattamaan kytkemällä ajoapiúja pois päältä. Nyt ABS:n tai luistoneston päälle tai pois kytkeminen ei vaikuta mihinkään muuhun, kuin ajamiseen. 

Autoja luokitellaan suorituskyvyn lisäksi niiden keräilyarvon mukaan ja jokaisesta hankitusta autosta saa keräilijäpisteitä. Luokkia on viisi ja ne aukeavat pisteiden karttuessa. Kaikkia autoja ei siis voi ostaa heti, kun rahat riittävät, vaan osto-oikeus pitää ansaita. Autokokoelman kerryttäminen on suuremmassa roolissa, kuin aikaisemmissa osissa. Peliä voi siis pelata vain autojen keräilyn hauskuuden takia. Autoja kehutaan olevan yli 700, mutta tässä piilee pieni huijaus. Esimerkiksi monia samoja NASCAR-autoja on useita eri värityksellä ja kuvioinnilla tai samasta autosta on kaksi eri vuosimallia, jotka ovat muuten lähes identtisiä. Tällä on saatu paisutettua autojen lukumäärää keinotekoisesti. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Red Dead Redemption

SBK X

Fallout 3