Duke Nukem Forever

Testosteroni on kevyttä kamaa, kun Duke Nukem aloittaa maailmanpelastusoperaationsa. Suorastaan akkojen juttuja. Siihen ne akkojen jutut sitten jäävätkin. Duke Nukem Forever on täyttä ylitsepursuavaa äijäenerigiaa ja hirtehistä huumoria.

Edellisen kriisin selvittämisen jälkeen Duke on keskittynyt rauhalliseen elämään ja oman liiketoimintansa kehittämiseen. Hän on perustanut Los Angelesiin oman kasinon ja elää verrattain rauhallista liikemiehen elämää omaa imperiumiaan halliten. Rokkitähden mainetta nauttiva ja täysin itsekritiikitön mies on myös avannut kasinolleen itseensä keskittyvät museon.

12 vuotta sitten Duke pelasti maailman ulkoavaruudesta tulleilta hyökkääjiltä. Nyt samaiset örvelöt ovat palanneet, valkoista lippua kantaen ja intergalaktista rauhaa julistaen, mutta todellisuudessa tälläkertaa kyse on henkilökohtaisesta kostosta. Sen sijaan, että muukalaiset yrittäisivät vallata maailman, ne iskevät sinne, missä se eniten sattuu. Ne kaappasivat kaikki naiset. Etenkin isotissiset vetyperoksidiblondit. Tämä aiheuttaa eräänkin palkokasvin siementen kulkeutumisen niin syvälle henkiteihin, että sikarin polttaminen kuulostaa säkkipillisoololta.

Presidentin kehoituksesta huolimatta Duke päättää jälleen pelastaa maailman. Tai ainakin oman rulettipöydän lailla ylikorostettujen maitorauhasten ympärillä pyörivän maailmansa.

Tähän hommaan tarvitaan paljon aseita, ammuksia, olutta, roskaruokaa ja anabolisia steroideja. Perinteisesti räiskintäpeleissä nähty elinvoimamittari on korvattu egomittarilla ja maksimilatausta voi kasvattaa esimerkiksi nostelemalla painoja peilin edessä. Kentät ovat enimmäkseen suoraviivaisia ratoja, joita edetään suorittaen matkalla eritasoisia nokkeluutta ja näppäryyttä vaativia pikkutehtäviä.

Pelimekaniikka on yksinkertainen ja ehkä hieman vanhanaikainen, mutta toisaalta tämä peli ole tarkoitettukaan olemaan teknologian edelläkävijä ja suunnannäyttäjä, vaan viljelemään älyttömiä one-linereita ja antamaan pelaajalleen kunnon nauruja.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Red Dead Redemption

SBK X

Fallout 3